Haluatko rahoittaa sellaisen taiteen tekemistä, jota sinulle ei haluta esittää?
Onko oikein, että veronmaksajien kustannuksella rahoitetaan sellaisen taide-eliitin toimintaa, joka katsoo suuren yleisön ymmärrystä ja tarpeita nenänvartta pitkin, ja jota se ei lähtökohtaisesti edes halua saastuttamaan pientä kuplaansa?
Verenpaine kohosi? Hyvä, kertoo että sydän lyö, etkä ole vielä kuollut. Nyt pari syvää hengenvetoa, ja kysymyksen uudelleen lukeminen. Huomaat, ettei se kyseenalaista korkeakulttuuria tai taiteen kehittämistä (joita pidän hyvin tärkeinä), vaan sen parissa esiintyvää taide-eliitin laajaan yleisöön kohdistamaa syrjintää ja taloudellista hyväksikäyttöä. Asenne, että veronmaksajien rahat kyllä kelpaavat, kunhan ne juntit vaan ymmärtävät pitää päänsä kiinni ja pysyä poissa näyttelyistäni, on mielestäni moraaliton.
“Maksua vastaan tulisi aina saada vastine. Ihmisten ei tarvitse rahoittaa taidetta, jonka kokemiseen heille ei anneta oikeutta.”
Tuomas Niskakankaan toimittamassa Johanna Oraksen haastattelussa Helsingin Sanomissa nousee hyvin esiin tämä valitettava ilmiö. (Lainaan tässä postauksessani useasti Niskakankaan erinomaista artikkelia, sillä se on vielä tätä kirjoittaessa maksumuurin takana eikä näin kaikkien luettavissa. Toivon, ettei toimittaja tai hänen työnantajansa pahastu. Niskakangas on myös täysin syytön kaikkeen mielipahaan, jonka tällä postauksellani aiheutan.) Artikkeliin haastatellut ja nimettöminä (totta kai) Oraksen töitä ja uraa kommentoivat taide-eliitin edustajat osoittavat väheksyntänsä hienovaraisesti, kuten toimittaja osuvasti kirjoittaa.
“Tekee taidetta, jota ihmiset haluavat sohvansa päälle.”
“Teknisesti tietyllä tavalla oikein taitavakin.”
Eli Oras osaa, ja yleisö tykkää jopa niin paljon, että on valmis maksamaan siitä? Miksi tämä on taide-eliitin mielestä niin halveksuttavaa? Eliitin mukaan Oras menestyy, koska suurimmalta osalta ihmisistä puuttuu “distinktiokyky”. Kaltaisilleni moukka-apinoille, jotka kyllä maksavat mieleisestään taiteesta, mutta eivät näköjään ymmärrä mistään mitään, kerrottakoon, että filosofiassa ja tieteessä termi “distinktio” liitetään asioiden ja osa-alueiden erottamiseen toisistaan. Mitä se taidekontekstissa tarkoittaa, en ilmeisestikään voi ymmärtää.
Huomaan usein, kuinka taide-eliitti myös muka-viherpesee muka-moraalittomuuttaan väittämällä, ettei se kannata “kaupallista taidetta” tai toimi “kaupallisella rahoituksella”. Siis ette kai te näin puusilmiä ole? Sekä verovarat että apurahoja jakavien säätiöiden omaisuus on alunperin lähtöisin jostain liiketoiminnasta ja sen mahdollistamista investoinneista. Toisin sanoen, ei ole olemassa muuta kuin kaupallista rahaa.
“Huomaan usein, kuinka taide-eliitti myös muka-viherpesee muka-moraalittomuuttaan väittämällä, ettei se kannata “kaupallista taidetta” tai toimi “kaupallisella rahoituksella”. Siis ette kai te näin puusilmiä ole? Sekä verovarat että apurahoja jakavien säätiöiden omaisuus on alunperin lähtöisin jostain liiketoiminnasta ja sen mahdollistamista investoinneista. Toisin sanoen, ei ole olemassa muuta kuin kaupallista rahaa.”
Kuinka uskottava on asiantuntija, joka pelkää omia näkemyksiään?
Yli 20 vuotta kulttuurikontekstissa työskennelleenä tunnistan tämän kansanrivejä halveksuvan asenteen. Olen käynyt lukuisia kertoja keskusteluja taiteen tekijöiden ja johtajien kanssa siitä, mitkä ovat kohderyhmät. Vaikeimmat harhakuvitelmat ovat polarisoituneet kahteen ääripäähän:
Oma erinomaisuus on niin korkealuokkaista, että sen kohderyhmiä ovat kaikki. Kyseinen taidesisältö on ihan kaikille tarkoitettua, ja ihan kaikkia (pitäisi) kiinnostaa.
Uutisia heille: ei kiinnosta. Jos pyrit olemaan kaikille relevantti, et ole sitä kenellekään. Kysynnän ja tarjonnan laki.
2. Kyseessä on poikkeuksellisen näkemyksellinen taidesisältö, jota ymmärtää vain harvat ja valitut, ja jota ei tehdä rahasta. Kaupallisuus ja kapitalistit ovat perseestä jossa löyhkää kokoomus. Emme halua juntteja lähelle tätä taidetta, sillä kaikki heidän tulkintansa olisivat vääriä. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että poikkeuksellisen näkemyksellisyytemme toteuttamista tulee rahoittaa.
Uutisia heille: Maksua vastaan tulisi aina saada vastine. Ihmisten ei tarvitse rahoittaa taidetta, jonka kokemiseen heille ei anneta oikeutta.
No niin. Nyt kun olen suututtanut ison osan taiteilijoista, niin tämä saa ehkä osan hieman leppymään: seuraavaksi kritisoin kriitikot.
Faktahan on se, että kritiikeillä on vaikutusta myyntiin, ja tämä heijastuu erityisesti esittävän taiteen kenttään. Hyvä kritiikki nostaa lipunmyyntiä. Huono kritiikki laskee sitä. Ja jos kritiikki on hyvä, on tyypillistä että taiteellinen henkilökunta pitää sitä oman työnsä ansiona. Jos kritiikki on huono, niin kyseinen kriitikko ei ole osannut hommaansa, tai on muuten vain urpo. Tämä on inhimillistä ja liittyy tunteisiin. Taiteen ammattilaiset joutuvat jatkuvasti julkisen arvostelun kohteeksi, ja koska kritiikki annetaan näennäisesti työsuoritteen kautta, saatetaan taiteilijoita kohdella todella ikävästi.
Olen sitä mieltä, että kaikilla aloilla tarvitaan korkeaa asiantuntijuutta arvioimaan ja kehittämään alaa eteen päin, eikä taideala ole tässä poikkeus. Kriittinen arviointi ja näkökulmien pragmaattinen käsittely on kehityksen lähtökohta. Mutta tämä täytyy uskaltaa tehdä aina rehellisesti, omalla nimellä ja oma näkemys perustellen. Kehittymiseen ja ylipäätään sivistyneeseen kulttuuriin kuuluu erilaisten näkökulmien kunnioittaminen ja avoin keskustelu. Lainaus Niskakankaan artikkelista: Asiantuntijat myöntävät, että heidän pitää miettiä sitäkin, mitä muut taiteilijat, kriitikot ja galleristit ajattelevat. “Väärän taiteilijan” nostaminen tai kehuminen voidaan tulkita “osoitukseksi huonosta arvostelukyvystä”.
No voi vitsi, kaltaiseni moukka-apina kun luuli, että yleisöllä olisi oikeus subjektiiviseen kokemukseen.
Toisin sanoen, taide-eliitin edustajat eivät ole aina rehellisiä, eivät tuo oikeita mielipiteitään esille, eivätkä arvioi taiteilijoita tai teoksia todellisen kokemuksensa kautta. “Kaupallisia” ja muita “vääriä taiteilijoita” mollataan nimettöminä eikä näköjään edes rehellisillä näkemyksillä, ja “distinktiokyvytön” yleisö halutaan pitää poissa ajatuksista niin kuin muutkin tuotantoeläimet. Ja tätä koulukiusaamistako veronmaksajien tulisi rahoittaa?
Maksua vastaan tulisi aina saada jokin vastine. Se on jumalauta koko rahan idea.
Veronmaksajien rahaa ei saisi ohjata mihinkään toimintaan, joka nimenomaisesti korostaa, ettei se ole heitä varten.
Olemme yhteiskunta, yhteisö. Voimme skaalata vertauskuvaa arkisempaan esimerkkiin: Jotta taloyhtiö pysyy ajassa mukana ja kestää tulevat vuosikymmenet, päätetään toteuttaa putkiremontti. Samalla kylpyhuoneisiin saadaan kauniit uudet kaakelit ja kalusteet. Kustannukset jaetaan asunto-osakkeiden kesken, mutta uudet kylpyhuoneet annetaan vain kolmelle huoneistolle 26:sta, sillä vain niissä asuu sellaisia ihmisiä, joilla on tarvittavaa distinktiokykyä kaakeleiden ja kalusteiden erottamiseen toisistaan. Loput 23 asunto-osaketta saavat teoriassa olemassa olevan toimivan putkiston, mutta eivät voi käyttää kylpyhuonetta, jossa ei ole mitään kalusteita tai pintoja. He kuitenkin maksavat täydestä remontista.
Ei muuten menisi tällä kapitalistiyrittäjällä (l. työllistäjällä ja useiden ihmisten veronmaksua mahdollistavalla) läpi.